19.4.07

Liemessä.


Tommosta soppaa keittelin tänään. EIKU!

Tämmöstäpäs:

Siinähän se lilluu. Väriliemessä. Punaiseksi yritin värjäillä tuota lakanan palasta. Lopputulos on tuosta väriliemessä lilluvasta poiketen semmoinen joulupukinpunainen, eikä syvän punainen. Siitä olis tulossa (sisimmäinen) vuori siihen toppiin. Välivuorihan on valkeaa lakanaa (näkyy edellisen postauksen kuvissa). Mahdollisesti myös hameosaan teen kaksi vuorta, toinen lakanasta ja toinen vuorisilkistä. Samettipalat kiinnittänen lakanaan ja lakanan kirjottuun vuorisilkkiin.

Niin. Kirjottuun vuorisilkkiin. Lintukiintymykseni yltyy, ja luultavasti kirjon likimain koko hameen kokoisen korpin silhuetin siihen vuorisilkkiin. Eihän se sieltä hameen sisäpuolelta juuri minnekään näy, saati että kuviosta saisi jotain selvää jos siitä näkyy puolikas siipi, mutta eipä se ole tarkoituskaan. Onpahan ihan itseäni ilahduttamassa. Semmonen lintukaveri. Heh. Tuo oli suunnitelmissa jo aikaisemmin, meinasin tehdä sen esimerkiksi liemimaalaamalla (kankaanpainoväreillä), mutta vuorisilkkiin eivät moiset tökötit tarttune. Hylkäsin koko suunnitelman mutta mainitsin kuitenkin asiasta opettajalle ja hän halusi ehdottomasti että siihen hameen sisäosaankin tulee jotain jujua. Kirjon (ja kiroilen) sitten myöhemmin sen ehkä. Ongelmia varmasti tulee, mutta pitää kehitellä jotain patenttiratkaisuja sitten.

Semmosta tälläkertaa. Huomenissa jatkuu taas muotoilunuken kurittaminen ja nuppineuloilla tökkiminen.

Zombinäkemyksestä ja kuvankäsittelystä kiits Samulille.

Ei kommentteja: