13.5.07

Farkku on valmis ja sametitkin riittää

Perjantaina ompelin tuohon korsettitoppiin viimeiset raatelujäljet, kiinnitin farkkukuoren tuohon vuoriosaan ja täsmensin reunojen muodot. Käytännössä siis kaikki, mitä sille voin itse tehdä, on nyt tehty. Sirkkarenkaat, eli ne metallirenkaat joiden läpi nyöri tuolla takana tulee kulkemaan, vielä puuttuu ja toki itse nyöri myös. Koululla olisi sirkkarenkaiden kiinnitykseen tarkoitetut välineet, vanha Astor-merkkinen kampi ja siihen kiinnityspäät, mutta koululla ei ole siihen sopivia sirkkarenkaita, eikä niitä myöskään löydy koko kaupungista. Kokeilimme muutamia vastaavia sirkkamerkkejä, mutta ne eivät kiinnittyneet tuolla koulun laitteella kunnolla. Toinen vaihtoehto olisi käyttää esimerkiksi vasaralla kiinnitettäviä sirkkoja, mutta ne ovat mielestäni niin epävarmoja, että mielummin vien tuon topin ompelutarvikeliikkeeseen jossa siihen kiinnitetään sirkat vastaavalla laitteella, kuin mitä se koululla olevakin on. Tuleepahan ainakin hyvää jälkeä.

Kuvissa siis toppi sovitettu ilman minkäänlaista nyöritystä, joten se saattaa näyttää hieman löysältä. Yllättävän hyvin tuo kuitenkin istuu ilman minkäänlaista kiristystäkin. En malta odottaa että saan ne sirkat ja nyörin, jotta saan kokeilla miltä se näyttää lopullisesti.





Etenin myös hieman hameen suhteen. Aikaisemmin värjäämästäni puuvillavälivuorista tulikin mustan sijaan tummansinertävä, mutta sillä ei ole juurikaan merkitystä lopputuloksen kannalta. Tuo vuori kuitenkaan ei tule näkymään minnekään ja mielestäni olikin lähinnä tärkeää, että se on valkoisen sijaan tumma. Sininen siis käy ihan hyvin.



Silvoin koko loppupäivän niitä samettivaatteita, joita olen hankkinut. Huoli sametin riittävyydestä kaikkosi, kun huomasin, että luultavasti neljät housut riittävät koko hameeseen varsin hyvin. Jätin siis toistaiseksi samettijakun ja ne pari hametta purkamatta ja mietin miten hameen saa rakennettua niistä housupalasista. Lahjepalaset ovat kuitenkin suhteellisen pitkiä ja niistä saisi sellaisen kiilahameen varsin helposti. Samettipalasten kiinnitystä toisiinsa ja välivuoriin tarvitsee myös miettiä. Sametti nukkaantuu hurjan paljon ja jos saumat jäävät näkyviin kuten farkkutopissa, tulee tuosta hameesta suhteellisen suttaava. Onnistuin jo niitä vaatteita purkaessani sotkemaan puoli koulua siihen inhaan nöyhtään, jota ei tahdo saada mitenkään irti. Eli yhdyssauma lienee valintani, silloin saumat jäävät sinne päällikappaleen ja välivuorin väliin, eivätkä nukkaa ulkopuolella.

Ensi viikolla ei juurikaan valmistuksen tunteja ole ja muuttokiireet pitävät minut aika tehokkaasti pois koululta muutenkin. Eli voi olla että tänne ei ensi viikolla tule kovinkaan paljon päivityksiä. Yritän kuitenkin edistyä edes hieman.

4 kommenttia:

Anna kirjoitti...

Ajattelin vaan vähän taas ihastella! Todella hienolta näyttää tuo yläosa!

Mirja kirjoitti...

Toivottavasti näyttää vielä paremmalta sitten, kun saan siihen sirkat ja nyörin.

Unknown kirjoitti...

Toi raapimajälki näyttää kuvassa ihan hyvältä. Sijoitus on ehkä vähän epätodennäköinen, mutta toisaalta tuossa kohtaa sille on ehkä "tilaus". Topin yläosassa on muitakin yksityiskohtia.

Kokonaisuus näyttää oikein hyvältä, toivottavasti tuon näkee lähiaikoina livenä!

Anonyymi kirjoitti...

Vasaralla hakattavat sirkat ovat aivan yhtä kestäviä/hyviä kuin koneella kiinnitettävät.