7.5.07

Hameen kimpussa

Jatkoin tänään hameen parissa puurtamista. Lähdin hakemaan helman muotoa ensin nuken päällä ja sitten otin tuon lakanan palasen pois nukelta ja täsmensin kaaren tasaisemmaksi pöydällä. Kävin myös opettajan kanssa läpi parhaita ratkaisuja saumarakenteiden tekemiseen.


Tuo lakanakerros, eli välivuori sametin kiinnittämistä varten, muodostui yhdestä kappaleesta, eli siihen ei tule saumoja. Taakse tulee vino langansuunta, jotta helma laskeutuisi kauniisti. Pieni ongelma muodostui kuitenkin tuosta asetaattivuorikankaasta. Vuorikankaan pinta-ala ei riittänyt siihen, että vuori olisi muodostunut vain yhdestä kappaleesta, vaan sisävuoriin tulee sauma sivulle. Eihän se sieltä onneksi mihinkään erotu, varsinkaan sitten, kun saan sen laajan kirjontatyön tehtyä siihen päälle. Kangas kuitenkin riitti ja huomenna tai ylihuomenna pääsen ompelemaan vuorin palaset yhteen ja ompelemaan sitä kirjontakuviota.

Kirjontakuvion jäljentäminen aiheuttanee myös pientä päänvaivaa. Kokeilen ilmeisesti kuvion heijastamista hameeseen piirtoheittimellä ja tussilla jäljentämistä, ja toivon sen toimivan. Sitten alkaisikin armoton konekirjontamaraton. En malta odottaa.

Ei kommentteja: